Ajatuksia harrastamisesta ja kouluttamisesta

Toivon pentujen päätyvän harrastuksesta kiinnostuneisiin koteihin.

Koira, jolla on elämässään joku tehtävä, on se sitten työtä tai harrastusta, on onnellisessa asemassa ja tuottaa omistajalleen myös iloa. Koulutetun koiran kanssa elämä on helpompaa ja harrastus yhdessä on palkitsevaa ja hauskaa. "Sohvalla" hyväluonteinen koira turhautuu ja se saattaa omistajansa "riemuksi" keksiä ihan omia harrastuksia. Suuri, voimakas ja voimakastahtoinen aikuinen koira on kouluttamattomana rasite. Saksanpaimenkoira ei ole seurakoira, vaikkakin hyvähermoinen koira sellaiseenkin elämään sopeutuu. On olemassa kuitenkin useita koirarotuja, jotka sopivat siihen tehtävään huomattavasti paremmin.

Peruskoulutuksella tarkoitan koiran kouluttamista johonkin palveluskoiralajiin; -jäljelle, hakuun, viestille tai suojeluun. Näiden lajien kokeisiin kuuluu aina maasto-osuuden lisäksi myös tottelevaisuus. Harrastaminen ei tarkoita sitä, että välttämättä pitäisi lähteä kilpailemaan ja hankkimaan koiralle "meriittejä". Koulutustunnus kertoo minkälaisen koulutustason koira on lajissa saavuttanut ja menemällä kokeeseen koiranohjaaja saa hyödyllisiä neuvoja jatkoon ja koulutuksen onnistuminen tulee testattua. Itse en halua laittaa eri harrastusmuotoja paremmuusjärjestykseen ja on paljon muutakin toimintaa, mitä koiran kanssa voi harrastaa, agility, pelastuskoiratoiminta, vesipelastus..... esimerkkeinä. Minulle on ihan sama, jos kasvattieni kanssa harrastetaan vaikka koiratanssia, kunhan niillä on tarpeeksi virikkeitä ja toimintaa.

Sitten kun mietin koiria, joita haluaisin käyttää jalostukseen toivoisin, että niiden kanssa harrastettaisiin suojelua. Suojelukoe on saksanpaimenkoiran rodunomainen koe, ja myös jalostustarkastukseen kuuluu osana rohkeuskoe. Suojelukoe on kokeista monipuolisimmin koiran luonteen ominaisuuksia ja työkykyä mittaava, sisältäen tottelevaisuusosuuden lisäksi monia muita hallintamomentteja. Lisäksi suojelukokeen jälkiosuudessa ei pelkästään arvioida lopputulosta, kuten kansallisessa jälkikokeessa, vaan myös koiran jälkityöskentelyä ja ominaisuuksia kokonaisuutena. Koiran kouluttaminen suojeluun antaa runsaasti sellaista tietoa sen ominaisuuksista, mitä muuten olisi vaikea saada, asioita, jotka eivät ihan kotiympäristössä käy ilmi. Jalostuskumppanin valinta on helpompaa, kun on tietoinen koiran ominaisuuksista, sen vahvuuksista ja heikoista osa-alueista.

Koulutustunnus sinänsä kertoo vain sen, että koira on voitu kokeeseen kouluttaa, jalostuksen kannalta tärkeämpää olisi tieto siitä, mitä koiran koulutusprosessi on pitänyt sisällään, eli miten se on koulutettu ja minkälaisia ominaisuuksia sillä on. Harmi, ettei ole olemassa mitään järjestelmää, millä tätä tietoa saataisiin jalostukseen tarjolla olevien urosten osalta kerättyä objektiivisesti. Nartun suhteen tilanne on helpompi, käytän jalostukseen vain hyvin tuntemiani narttuja, joiden koulutuksen kulusta ja ominaisuuksista minulla on tietoa.

Saksanpaimenkoiran tulisi tulevaisuudessakin olla myös työkäyttöön soveltuva rotu. Siksi on mielestäni tärkeää, että ne tärkeät ominaisuudet kannassa säilytetään, ja ellei meillä ole tietoa siitä, että jalostukseen käytettävä koira on koulutettavissa ja omaa niitä ominaisuuksia, emme voi varmistaa niiden säilymistä. Se, että kasvatan näyttelylinjaisia koiria, ei mielestäni poista minulta vastuuta saksanpaimenkoiran rodunomaisen luonteen vaalimisesta omassa kasvatustyössäni.